sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Seattle, presidentti ja Bill Gates

Siirryimme Seattleen komeasti: Seattlen suomalaisen luterilaisen seurakunnan presidentti tuli noutamaan meitä omalla autollaan Vancouverista saakka. Tullissa jouduimme jonkinlaiseen kuulusteluun, mutta selvisimme siitä varsin nopeasti. Asiaa varmaankin auttoi se, että meistä oli jo Los Angelesin kentällä otettu sormenjäljet ja kuvat silmiemme iiriksestä.

Olimme perillä Seattlessa Bellevuen kaupunginosassa perjantai-illan auringon laskiessa helteisen päivän jälkeen. Majoituimme toistaiseksi Heikki-presidentin ja hänen vaimonsa Evan taloon, jonka parvekkeelta avautuu tällaisia näkymiä Seattlen ja Bellevuen keskustaan päin (Bellevuen kuva on otettu aamulla).






Nautimme monin tavoin isäntäpariskunnan vieraanvaraisuudesta. Illan mittaan saimme jopa saunoa hyvin suomalaiselta tuntuvassa saunassa - ensimmäisen kerran reiluun kuukauteen. Seuraavana päivänä lähdimme yhdessä Heikin ja Evan kanssa veneilemään Washinton Lakelle. He olivat äskettäin ostaneet uuden veneen. Sää oli nytkin aurinkoinen ja hyvin lämmin. Porskautimme suoraan veneen perästä uimasilleen raikkaalta tuntuvaan veteen.





Venematkamme varrella saimme ihailla upeita rantamaisemia, niiden joukossa muun muassa Bill Gatesin kotia, joka tosin näkyi vesille päin vain joiltain osin. Talossa on kuulemma kaiken kaikkiaan neljäkymmentä makuuhuonetta. Eipä Bill suotta ole maailman rikkaimpia miehiä.




Seuraavassa kuvassa tarkkasilmäiset voivat panna merkille taustalla häämöttävän mahtavan lumihuippuisen vuoren, Mt. Rainierin, joka kohoaa 14 000 jalan korkeuteen, sekä Boengin lentokonetehtaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti