Turvatarkastukset lentokentillä ovat sähäköitä tilanteita, joissa ei auta jäädä tupeksimaan. Erityisen haastavaksi toimenpiteen tekee se, jos mukana on kannettava tietokone, kuten minulla on (joka sitä paitsi on paremminkin siirrettävä, sillä se painaa yli neljä kiloa). Läppäri on näet nostettava laukusta joka tarkastuksessa erikseen hihnalle, samoin kuin mukana kulkevat nesteet, vyöt, lakit puserot ja jopa kengät.
Vancouverin koneeseen siirtyessämme turvatarkastus oli erityisen nopeatempoinen, niin että oli täysi työ ehtiä alta pois, kun hihnalta lykkäsi koko ajan uutta tavaraa.
Vancouverin lennolla saatoimme hyvin katsella koneen ikkunasta allamme levittäytyviä upeita maisemia: merta, vuoristoja, preeriaa ja suolajärviä. Sää muuttui pilviseksi lähestyessämme Vancouveria.
Kun sitten tulimme Vancouverin kentällä maahantulotarkastukseen ja hamuilimme passejamme, Eve huomasi kauhukseen, että käsilaukkua ei löydy mistään. Se oli ilmeisesti jäänyt koneeseen. Eve säntäsi takaisin. Kaikeksi onneksi häntä vastaan tuli joku miehistön jäsen, joka roikotti hänen käsilaukkuaan kädessään.
Lentokentällä meitä oli vastassa sen seurakunnan pappi, johon tulimme vapaaehtoistöihin. Hän toi meidät autollaan kotiinsa, joka sijaitsee Port Moodyn kaupunginosassa vuoren rinteellä. Aluetta kutsutaan nimellä The City of Arts ’taiteiden kaupunki’.
Talo on kaunis, osittain kolmikerroksinen ja aivan komean seetripuumetsikön vieressä. Saimme alakerran asuttavaksemme. Siihen kuuluu olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Oikein viihtyisä majapaikka, jossa on oma sisäänkäynti takapihan puolelta.
Vastaanotto oli sydämellinen. Meitä kestittiin parin päivän aikana kahdesti kotona ja kerran ravintolassa. Jääkaappimme oli lastattu täyteen ruokaa.
PS Otin oheisen kuvan eilen auringonlaskun jälkeen muutaman kilometrin päässä majapaikastamme. Taustalla häämöttää Vancouverin keskusta.
No, huh huijaa! Jo tämä pelkkä blokin lukeminen ei ole heikkosyömmisen hommaa. Terv. yks "savolainen"
VastaaPoista