Viikko sitten sunnuntaina meidät vietiin jumalanpalveluksen jälkeen tutustumiskierrokselle Seattleen. Suomalais-amerikkalainen pariskunta Pirkko ja Brad kuljetti meitä omalla autollaan useisiin kohteisiin meren rantamilla. Kiersimme jalan viiden kilometrin metsälenkin, näimme miten laivat menivät sulusta läpi ja kuinka lohi nousi sille rakennettua ränniä myöten. Sää oli mitä mainioin.
Viime maanantaina kävimme tutustumassa Washingtonin yliopistoon, joka sijaitsee huikean kauniilla paikalla. Sen keskusaukiolta avautuu uljas näkymä Rainier-vuorelle. Harmitti, kun en ollut muistanut vaihtaa kameraan uutta akkua. Niinpä oli tyydyttävä kännykkäkuviin. Komean kirjastorakennuksen aulassa oli ainakin viiden miehen pronssiin valetut kasvot. Nämä olivat tämän yliopiston kasvatteja, jotka olivat saaneet Nobel-palkinnon.
Tiistaina ajoimme parinkymmenen kilometrin päähän Tiger Mountille. Tämä vuori ei ole kovin korkea (2522 jalkaa eli n. 770 metriä) mutta sen laelle asti vie polku, jonka mitaksi tulee reippaat viisi kilometriä. Niinpä tämä kipuaminen otti melkeinpä enemmän voimille kuin taannoinen nousu Mount Rainierille. Polku siksakkasi vuorenrinnettä tiheän metsän keskellä. Vaikka oli aurinkoinen päivä, polulla oli kaiken aikaa varjoisaa. Vuoren laella parveili lintuja, jotka olivat niin kesyjä, että ne pakkasivat tulemaan osille, kun söimme eväitä; pyrähtipä yksi niistä kädellenikin norkoilemaan. Vuorella samaan aikaan ollut pariskunta tiesi kertoa linnun nimeksi Canada Jay (kutsutaan myös Gray Jayksi ja Whiskey Jackiksi) eli siis jonkin sortin närhi.
Torstaina suuntasimme sitten Snoqualmie Fallsiin, putouksille, joissa vesi syöksyy alas 100 jalkaa korkeammalta kuin Niagaran putouksista eli 270 jalan (82 m:n) korkeudelta. Leveydessä Niagara päihittää kyllä Snoqualmien mennen tullen; nyt sitä paitsi on ollut pitkään aika kuivat kelit. Paluumatkalla poikkesimme pikkukaupunkiin pitsalle baariin, joka muistutti erehdyttävästi lännen elokuvien saluunaa; menokin oli sen mukaista. Yritimme sitten löytää vielä Samamish järvelle. Pysäköimme järven läheisyyteen ja patikoimme aikamme pusikoiden halki, kunnes uskoimme, ettei järveä siitä suunnasta löydy. Tuumasimme, että olkoon: "sama missä" se järvi on, mutta me lähdemme eteenpäin...
Lauantaina pidettiin Seattlen suomalaisen kirkon järjestämä huutokauppa, jossa kerättiin varoja seurakunnalle. Myytävänä oli 150 tuotetta, muun muassa paketti, johon kuului sauna ja päivällinen elävän musiikin säestyksellä kuudelle hengelle. Huutokaupan yhteydessä tarjottiin illallinen: karjalanpaistia ja vispipuuroa. Eilisen jumalanpalveluksen jälkeen ehdimme vielä veneretkelle isäntäparikuntamme Heikin ja Evan sekä erään toisen suomalaisparikunnan kanssa Washington-järvelle.
Tehtävä Amerikassa on tältä erää päättymässä. Tunnelmat ovat jossain määrin haikeat. Parin päivän päästä pitäisi nousta Los Angelesiin lentävään koneeseen ja sieltä jo samana päivänä Aucklandiin lentävään koneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti