Tullin puhuttelussa

Matka kohti Uutta Seelantia alkoi vauhdikkaasti. Heikki ja Eva, jotka olivat kuukauden ajan meitä majoittaneet ja lukuisin tavoin auttaneet, lähtivät viemään meitä Seattlen lentokentälle. Noin viiden kilometrin ajon jälkeen Eve huomasi, että hänen kännykkänsä oli jäänyt lataukseen asunnolle. Heikki teki salamana uukkarit moottoritiellä, ja kännykkä noudettiin. Se oli sentään kännykkä, jonka minä olin Evelle pitkän ja hartaan tuotevertailun jälkeen ostanut...

Lento Los Angelesiin Virgin American koneessa sujui muuten ongelmitta, mutta koko lennon ajan meitä palelsi; tuuletus koneessa oli niin tehokasta. Tullissa minä sain valaisulaitteen jumiin, koska en ottanut tietokonetta pois laukusta: poistin vain sen päältä kaiken tavaran. Seattlen kentällä tämä menettely oli kelvannut. Virkailija viivytteli tahallaan tarkastusta, piti minulle puhuttelun ja saarnasi asiasta vielä muillekin jonossa oleville.

Losissa meillä oli runsaasti aikaa, sillä lento Aucklandiin lähti vasta puoli kymmeneltä illalla. Los Angelesin terminaalit eivät ole mitään kaunottaria, mutta kyllähän siellä puoli päivää saa kulumaan tax free -tarjontaa pällistellessä.

Lento Los Angelesista Aucklandiin kesti kolmisentoista tuntia. Lähdimme matkaan torstai-iltana 15.10. ja saavuimme perille lauantaiaamuna 17.10. kuuden maissa. Hyppäsimme siis yhden vuorokauden yli. Aikaero Uuden Seelannin ja Suomen välillä on tällä hetkellä kymmenen tuntia.

Aucklandin koneessa oli niin kuuma, että koko ajan oli hiki pinnassa. Eve sai nukutuksi viitisen tuntia, minä reippaan tunnin. Kerkisin katsoa kolme elokuvaa. Tosin viimeinen elokuva, Slummien miljonääri, jäi harmittavasti hieman kesken, juuri jännimpään kohtaan. Tämä vahinko pitää paikata täällä Aucklandissa, missä olemme nyt viipyneet jo puoli päivää. Enni ja Sami hakivat meidät pikku Toyotallaan lentokentältä. Mahduimme autoon juuri ja juuri, mutta se edellytti sitä, että oli otettava jokin matkalaukku polvellekin. Eve lähti äskettäin Ennin kanssa kuntosalille. Minusta tuntui, ettei siihen ole vielä paukkuja.

PS Otin oheisen kuvan sen huoneen ikkunasta, joka Enni ja Sami antoi asuttavaksemme (myöhemmin hankimme oman vuokrakämpän). Etualalla kasvaa Uuden Seelannin pohjoissaarelle tyypillinen kauripuu.