Uudessa Seelannissa on kalenterin mukaan alkanut syksy. Päivisin on edelleen lämmintä reilut kaksikymmentä astetta, mutta illat ovat jo viileämpiä, kuten myös aamut. Tänä aamuna sisälämpötila oli herätessämme kuusitoista astetta. Joistakin puista putoilevat lehdet, mutta useimmat puut ja pensaat säilyttävät vihreytensä läpi talvenkin.
Olemme jonkin verran kyläilleet paikallisten ihmisten kodeissa, jotta emme tulisi ihan mökkihöperöiksi. Yhden uusseelantilaisen perheen luona olemme vierailleet monta kertaa. Tämän perheen rouva käy samassa kirkossa kuin me. Eilen kävimme kodissa, jossa asuu suomalainen rouva täkäläisen miehensä kanssa. Olemme tutustuneet myös viehättävään iäkkääseen sveitsiläiseen pariskuntaan, jota ovat asuneet täällä Aucklandissa kaksikymmentä vuotta. Tänne he tulivat Perusta, jossa mies toimi geologina.
Kielen kannalta on selvästi helpompaa seurustella sellaisten ihmisten kanssa, joiden äidinkieli ei ole englanti; Uuden Seelannin syntyperäiset asukkaat (joita täällä kutsutaan kiweiksi) puhuvat englantia enimmäkseen tolkuttomalla vauhdilla ja omalla aksentillaan, joten heitä on vaikeampi ymmärtää.
Eilen kävimme Tyburnin nunnaluostarissa, joka sijaitsee 45 kilometrin päässä Aucklandista etelään. Tyburn on benediktiiniläisluostari, johon kuka tahansa voi tulla pitämään retriittiä. Yöpyminenkin on mahdollista.
Idea vierailusta syntyi rukouspiirissämme, joka on kokoontunut meillä viikoittain. Niinpä lähdimme yhdessä matkaan eväät mukanamme ja vietimme luostarin alueella koko päivän osallistuen välillä nunnien pitämään rukoushetkeen kirkossa. Rukoushetkien välillä oli joku nunnista kirkon alttarilla kaiken aikaa polvillaan. – Autommekin sai siunauksen, kuten kuvasta näkyy.
Päivä oli kaunis ja helteisen kuuma. Kiersimme luostarin alueella luontopolun, joka kiemurteli sankassa saniaismetsikössä ja puron varsilla. Söimme puutarhassa eväämme yhdessä ja vetäydyimme sitten kuka mihinkin, hiljaisuuteen. Minä jäin puutarhaan, jossa ei tosin hiljaisuudesta ollut tietoakaan, koska sinne pölähti isohko ryhmä nuoria samoalaisia (tai joitakin muita ns. saarelaisia), jotka pitivät aika metakkaa. Pois lähtiessämme taivas vetäytyi pilveen ja paluumatkalla satoi jo ravakasti vettä.
Nyt kun Suomeen paluuseen on aikaa enää reilu kuukausi, alkaa mieli jo askarrella sikäläisissä asioissa. Sitä ennen olisi kuitenkin tyhjennettävä asunto, irtisanottava se, myytävä auto ja sen sellaista. Ensi viikolle olemme kuitenkin suunnittelemassa retkeä pohjoissaaren pohjoisosiin, missä emme ole vielä lainkaan käyneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti