Jälleen Uuteen-Seelantiin

Tämä blogi on ollut syvässä horroksessa miltei kolme vuotta. Horrostila ei johdu siitä, että elämässämme ei olisi enää ollut seikkailua. Neljä viime vuotta olemme asuneet Virossa. Tänä aikana yrityksemme toiminta on hiljalleen virkistynyt ja vakiintunut: teemme käännöksiä neljästä kielestä suomeen ja tarkistamme suomenkielisiä tekstejä. Monta kertaa vuodessa olemme käyneet pitämässä avioparikursseja Suomessa. Olemme tutustuneet melkoiseen määrään virolaisia ja ystävystyneet monen kanssa.

Matkustelu on viime vuosina jäänyt Suomen-reissuja lukuun ottamatta vähälle, mutta nyt tähän asiaan on tulossa muutos. Olemme lähdössä Uuteen-Seelantiin kolmen viikon päästä. Tämä on kolmas sinne suuntautuva matkamme. Siellä meitä odottaa tyttäremme miehineen – ja heidän poikansa, joka täyttää piakkoin kaksi vuotta. Edessä on noin vuorokauden mittainen istuminen lentokoneessa; välillä on vain neljän tunnin pysähdys Hong Kongissa.

On aika valjastaa blogi jälleen seikkailujen tulkiksi.

Juuttumisia ja irtoamisia

Tänä aamuna havahduin unesta poikkeuksellisesti jo aamuseitsemältä, kun ulkoa alkoi kuulua kiihtyneitä miehenääniä. Onneksi olin mennyt vastaavasti myöhään nukkumaan, sillä olimme olleet katsomassa Tallinnan ilotulituksia.

Laskeuduin alakertaan katsomaan, mitä tapahtuu. Kohta ovellemme ilmestyi kolme venäläistä nuorta miestä, jotka kysyivät olisiko meillä köyttä. Joku heistä puhui kohtalaista suomea. He kertoivat, että meidän takapihallemme oli juuttunut taksi kiinni. Miehet sanoivat kääntyneensä meidän puoleemme, koska taksi oli nyt meidän ”territoriomme” puolella.

Painava tilataksi oli erehtynyt ajamaan eturenkaat nurmikolle, joka on pitkällisten sateiden vuoksi pehmeä. Se oli tullut noutamaan yhtä noista nuorista miehistä, jotka olivat olleet juhlimassa uutta vuotta yhdessä. Yhteisistä ponnisteluistamme huolimatta emme saaneet taksia inahtamaankaan paikaltaan. Lopulta ei auttanut muu kuin tilata hinausauto.

Olemme lukeneet netistä Suomen hurjia myrskyuutisia. Myrsky on tuntunut täällä Eestissäkin. Monta päivää ja yötä viime viikolla kuulostelimme tuulen ujellusta. Tiistaina kävimme tuulista piittaamatta ihailemassa myrskyävää merta ja joutsenia, jotka uiskentelivat kaikessa rauhassa aalloilla ja rantaruoikossa.

Takaisin tultuamme huomasimme, että naapurin puutarhapöytä oli kappaleina pitkin nurmikkoa. Panimme myös merkille jonkin laatikon, joka makasi parinkymmenen metrin päässä talostamme. Lähemmin tarkasteltuna se osoittautui peltiseksi kattoluukuksi. Kappas vain, naapurille oli käynyt hassusti! Vilkuilimme katoille – ja huomasimme, että kattoluukku olikin irronnut omalta katoltamme: katolla oli ammottava aukko.

Kattoluukku oli saatava nopeasti paikoilleen, koska illaksi oli luvassa sadetta. Onneksi ei ollut satanut edellisenä yönä, jolloin luukku oli irronnut. Eve lähti ostamaan Bauhausista kokoontaittuvat tikkaat ja Makrofleksia. Minä kutsuin Ülo-nimisen nuoren virolaisen miehen apuun, ja hänen kanssaan kiipesimme kovassa tuulessa katolle ja junttasimme luukun takaisin paikoilleen. Hommasta oli se siunaus, että tulimme hankkineeksi tikkaat, joita aina silloin tällöin näkyy tarvittavan, ja saimme ne vieläpä alehintaan. Seuraavaksi niitä tarvinnee nuohooja…

Verbalian päivä

Kuten tunnettua, Kieli- ja konsulttitoimisto Verbalian toimisto sijaitsee nykyisin Virossa, mistä käsin sen työntekijät su(k)kuloivat aika ajoin Suomeen työmatkoille. Millainen on Verbalian tavallinen työpäivä?  No, otetaanpa esimerkiksi eilinen.

Aamupalan jälkeen toimitusjohtaja toimitettiin Tallinnaan lenkkariostoksille, jotta varatoimitusjohtaja pääsi kaikessa rauhassa harjoittelemaan laulua. Varat-TJ. oli edellisenä päivänä tehnyt esityön tutustumalla Kaubamajassa parhaillaan riehuvaan ALE-myyntiin.  Ennen lähtöään TJ. kaiveli hammastikulla hampaitaan niin hyvällä menestyksellä, että takaylähampaasta lohkesi pala  – samasta hampaasta, joka oli paikattu kolmisen viikkoa sitten.

TJ. nousi Tallinnaan menevään bussiin kädessään vanha, ennen hinnannousua ostettu lippu. Hän kysyi kuskilta: ”Kas see pilet veel kehtiv on?” (’Vieläkö tämä lippu kelpaa?’)   Kuski ynähti jotain ja huitaisi kädellään. TJ. tulkitsi asian niin, että "ihan sama" (viroksi üks püha).

Kaubamajassa TJ. vertaili hartaasti tarjolla olevia lenkkikenkiä ja teki useita koekävelyjä. Lopulta hän valitsi Asics-merkkiset ja sai ne haltuunsa n. 60 prosentin alennuksella. Lisäksi TJ. törsäsi ostamalla kaksi DVD- elokuvaa, jotka maksoivat 95 senttiä kappaleelta, sekä hienot kõrvaklapid eli kuulokkeet 1,90 eurolla.  

TJ. nautiskeli paikallisesta asiakaspalvelusta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kukaan ei kysy asiakkaalta mitään, vaan tämä saa kaikessa rauhassa tutustua tuotteisiin. Tulomatkalla bussissa ei ollut tavallisuudesta poiketen kovaa ruuhkaa, joten TJ. pääsi istumaan. Vasta loppumatkasta hän huomasi istuvansa invapaikalla. 

TJ. ja vara-TJ. laativat yhteisvoimin seitsemännen valituskirjeensä Hong Kongiin herra Jiangfeng Yulle, akkufirman edustajalle. Tämä ei näet ole vieläkään lähettänyt uutta tietokoneen akkua vialliseksi osoittautuneen tilalle. Sitten TJ. kirjoitti valokuvausblogiinsa uuden jutun, jonka hän tosin ensin erehtyi julkaisemaan väärässä blogissa. 

Vara-TJ. yritti maksaa autovakuutusmaksuja netissä hyödyntämällä paikallista isikukoodisüsteemiä eli henkilötietojärjestelmään kirjautumista. Hanke kuitenkin kuivui kokoon, koska hän ei vielä hallinnut systeemin käyttöä. 


Vara-TJ:n valmistama kalkkunakaalipata sitä vastoin onnistui vallan hyvin. Kaali onkin ollut Verbalian työntekijöiden mieliruokaa eri olomuodoissaan. Se on terveellistä, siihen ei kyllästy – ja ennen kaikkea: se on halvinta, mitä rahalla saa. Kilohinta on ollut viime aikoina 19 senttiä.

Vara-TJ. kävi pitkällä kävelylenkillä, poikkeuksellisesti katuja pitkin (eikä metsässä) ja lähes yhtä poikkeuksellisesti yhdenkään koiran hätistelemättä.  Karhustakaan ei ollut mitään havaintoa. Toissa iltana eräs vastaantulija väitti juuri nähneensä karhun lähimetsässä.

Iltamyöhällä TJ. lämmitti saunan, mutta pani ilmeisesti liian vähän puita pesään, koska vara-TJ. ilmaisi lievän tyytymättömyytensä saunan lämpötilaan. Takkaa ei Verbaliassa eilen lämmitetty lainkaan, sillä sisällä oli muutoinkin 21 astetta lämmintä ja ulkona viitisen astetta. Verbaliassa pantiin ohimennen merkille, että naapuriin tuotiin kuorma-autollinen klapeja; täällä nääs on melkein talossa kuin talossa takkalämmitys.

Maailman turvallisin maa

Kevään mittaan on tapahtunut paljon. Tammikuussa myimme asuntomme Suomesta ja helmikuun lopulla ostimme – jännittävien vaiheiden jälkeen – paritalon puolikkaan Virosta. Uusi kotimme sijaitsee kahdentoista kilometrin etäisyydellä Tallinnan keskustasta itään uudehkolla asuntoalueella. Meren rantaan on matkaa kilometrin verran. 

Yrittäjinä teemme edelleen töitä ennen muuta Suomessa, jonne yrityksemme pysyy rekisteröityneenä. Kesäksi meillä on tällä haavaa tiedossa kolmen avioparikurssin vastuutehtävät. Viime kuukausina olen saanut toimitustöitä eräältä suomalaiselta kristilliseltä kustantamolta: tähän mennessä olen tarkistanut kaksi kirjaa. Meillä on myös alustavia viritelmiä aloittaa avioparityö täällä Tallinnassakin paikallisten pastoreiden kanssa yhteistyössä. 

Reilu kolme viikkoa sitten sairastuin kovaan kuumeeseen, joka kesti viisi päivää. Tautiin liittyi myös äkillinen tulehdus, jonka vuoksi jouduimme menemään sairaalaan myöhään illalla. Meillä oli vaikeuksia löytää auki olevaa sairaalaa, ja niinpä harhailimme hyvän aikaa Tallinnan kaduilla ennen kuin löysimme perille. Sairaalassa tuhraantuikin sitten miltei koko yö. Lopulta sain tropit, mutta vieläkään en ole aivan kunnossa, vaikka menossa on jo toinen antibioottikuuri. 

Luin äskettäin uutisen, jossa sanottiin, että Viro on maailman turvallisin maa. Tämä tutkimustulos pohjautui laajaan Belgiassa koottuun aineistoon ( http://ca.news.yahoo.com/blogs/good-news/estonia-safest-country-world-20110328-101755-261.html). No, enpä tiedä. Vai mitä päättelette seuraavasta?  

Eve lähti eilen läheiseen metsään lenkille. Siellä luontopolulla hänen kimppuunsa ryntäsi yhtäkkiä kolme isoa koiraa, joista yksi puri Evea käteen. Eve soitti minulle, kertoi tapauksesta ja sanoi koiran omistajan lähteneen pakoon, kun hän yritti huutaen kehottaa tätä pitämään koiransa kiinni. Siinä hänen soittaessaan kuulin puhelimessa vimmattua haukuntaa: koirat olivat käyneet uudelleen Eveen kiinni, ja yksi niistä puraisi häntä jälleen, nyt toiseen paikkaan. Koiran omista häipyi taas vähin äänin paikalta, vaikka varmasti kuuli ja näki tapauksen. No, onneksi koiran hampaat eivät sentään menneet vaatteiden läpi, joten Eve selvisi mustelmilla ja nirhaumilla…